sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Bovalliuksen tekstiiliryhmässä

Pääsin pitämään kaksi tuntia Bovallius ammattiopiston tekstiilialan ryhmälle tekstiilitulostuksesta ja kankaan kuvioinnista. Tekstiilitulostus oli vierasta ryhmälle, kuten myös kuvan muokkaus tulostusta varten. Yksi opiskelija oli tehnyt kuvankäsittelyä Gimp-ohjelmalla, Photoshopilla kuvien muokkaaminen oli vierasta. Kävin edellisellä viikolla tutustumassa ryhmään ja tiesin heidän kädentaitojensa olevan vaihtelevia, mutta tietotekniikan asiat olivat heille vieraita. Olisi pitänyt jäsentää asia vielä pienempiin osiin.

Tein ryhmälle tekstiilitulostuksesta sarjakuvan, jossa kerron tekstiilitulostuksen periaatteen. Kuvasin myös videon tulostimen käytöstä, koska meillä ei ollut mahdollista nähdä tulostusta livenä. Opiskelijat olivat lähettäneet minulle omia piirroksiaan kankaalle tulostusta varten ja he olivat hyvin innoissaan kun toin heille heidän kuvansa kankaalle tulostettuina. Niitä he voivat käyttää omissa ompelutöissään jatkossa, esimerkiksi tyynyissä ja pusseissa..

Opiskelijat maalasivat kankaalle tulostettuihin piirroksiin persoonallisia lisäkuvioita ja värejä. Kankaan maalaminen oli heistä helppoa ja mukavaa. He viimeistelivät kankaat myöhemmin silittämällä, jotta kuviot kestävät hyvin pesun.