sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Bovalliuksen tekstiiliryhmässä

Pääsin pitämään kaksi tuntia Bovallius ammattiopiston tekstiilialan ryhmälle tekstiilitulostuksesta ja kankaan kuvioinnista. Tekstiilitulostus oli vierasta ryhmälle, kuten myös kuvan muokkaus tulostusta varten. Yksi opiskelija oli tehnyt kuvankäsittelyä Gimp-ohjelmalla, Photoshopilla kuvien muokkaaminen oli vierasta. Kävin edellisellä viikolla tutustumassa ryhmään ja tiesin heidän kädentaitojensa olevan vaihtelevia, mutta tietotekniikan asiat olivat heille vieraita. Olisi pitänyt jäsentää asia vielä pienempiin osiin.

Tein ryhmälle tekstiilitulostuksesta sarjakuvan, jossa kerron tekstiilitulostuksen periaatteen. Kuvasin myös videon tulostimen käytöstä, koska meillä ei ollut mahdollista nähdä tulostusta livenä. Opiskelijat olivat lähettäneet minulle omia piirroksiaan kankaalle tulostusta varten ja he olivat hyvin innoissaan kun toin heille heidän kuvansa kankaalle tulostettuina. Niitä he voivat käyttää omissa ompelutöissään jatkossa, esimerkiksi tyynyissä ja pusseissa..

Opiskelijat maalasivat kankaalle tulostettuihin piirroksiin persoonallisia lisäkuvioita ja värejä. Kankaan maalaminen oli heistä helppoa ja mukavaa. He viimeistelivät kankaat myöhemmin silittämällä, jotta kuviot kestävät hyvin pesun.















tiistai 2. syyskuuta 2014

Yrittäjyyttä ja yritysvierailuja

Yrittäjyys Osuuskunta SaoSaossa tai NY-yrityksessä on tapa opiskella käsi- ja taideteollisuusalalla, omien tuotteiden myynti tuo asiakaspalvelukokemusta.



Vierailut alan yrityksissä auttavat verkostoitumaan ja opiskelijat tutustuvat yritysten toimintatapaan. Keväällä vierailimme Marimekon tuotantotiloissa ja tehtaanmyymälässä Herttoniemessä.


Kiltakoulupaidat ja sosiaalinen media opinnoissa

Ryhmäni suunnitteli ja painoi paidat Kiltakoulujen seminaariin, ison paitasarjan valmistuksessa opittiin tiimityötä ja laadun hallintaa. Osa ryhmän opiskelijoista piti seminaarissa Blogit ja Pinterest-workshoppia, jossa he esittelivät omia blogejaan sekä Pinterestin käyttöä visuaalisissa opinnoissa. Ja tietysti itse suunnitelluissa ja painetuissa paidoissa..

Olemme mukana Kiltakoulut-projektissa, jossa kehitetään yrittäjämäistä toimintatapaa opiskeluun. Sosiaalisen median hyödyntäminen opinnoissa ja yrittäjyydessä on myös projektin keskeinen tavoite. Kiltakoulujen toimintamallia on mallinnettu http://kiltapeda.blogspot.fi

Salon seudun ammattiopiston käsi- ja taideteollisuusalalla kehitettyä opiskelutapaa on kuvattu http://keikkailuoppimisymparisto.blogspot.fi

Opiskelijoiden oppimispäiväkirjoihin voi tutustua blogiluettelon kautta osoitteessa http://sisustustekstiilit.blogspot.fi







Toinen Blogit ja Pinterest-workshop oli yrittäjäpäivän tapahtumassa Salossa..







maanantai 1. syyskuuta 2014

Triangle NY Varsinais-Suomen NY-messuilla

Yrittäjyys on keskeinen osa käsi- ja taideteollisuusalan opintoja, valmensin koko lukuvuoden kolmannen vuosikurssin opiskelijoiden NY-yritystä. Kolmen nuoren naisen Triangle NY suunnitteli ja valmisti laadukkaita tekstiilituotteita messuille ja myyjäisiin. Opiskelijat toimivat yrittäjinä TOY-työssäoppiminen yrittäjänä ohjelmassa osana artesaanin opintoja.

He osallistuivat Varsinais-Suomen NY-messuille tyylikkäällä myyntiosastolla ja kauppakin kävi hyvin. Triangle NY sai Parhaan messuosaston palkinnon ja  he pääsivät valtakunnalliseen Uskalla yrittää- finaaliin edustamaan Varsinais-Suomea. Opiskelijat kuvasivat ja editoivat esittelyvideon omasta yrityksestään ja tuotteistaan. He hyödyntivät sosiaalista mediaa myös yrityksensä markkinoinnissa esim. yrityksen Facebook-sivuilla https://www.facebook.com/rtn.triangle?fref=ts

Triangle NY:n esittelyvideo






Sisustustekstiilin pop up-myymälä

Valmensin sisustustekstiilin toisen vuosikurssin opiskelijoita heidän näyteikkunanäyttely ja pop up-myymälä projektissa. Ryhmä suunnitteli ja toteutti tiimityönä näyttelyn ja pyöritti kaksi päivää omaa myymälää/kahvilaa Salon keskustassa. Projektissa opittiin mm. tiimityötaitoja, aikataulutusta, johtajuutta, kompromissien tekoa.

Ryhmän kaikki 15 opiskelijaa kehittivät taitojaan omien vahvuuksiensa mukaan. Yksi opiskelijatiimi keskittyi markkinointiin, toinen kahvilan suunnitteluun ja pyörittämiseen sekä kolmas myymälän pystyttämiseen ja asiakaspalveluun. Koko ryhmä oli mukana pop up-myymälän rakentamisessa. Meillä erityisopiskelijat opiskelevat normaaleissa ammattialan ryhmissä.










Valku-ryhmän T-paita

Valmentavan ja kuntouttavan ryhmän luokkapaita näytti tyylikkäältä, painoimme valkoisia ja mustia paitoja. Osa opiskelijoista painoi paidan avustuksellani itse, mutta yksi opiskelija ei halunnut osallistua tehtävään ollenkaan ja yhden opiskelijan oli hankala osallistua painamiseen pyörätuolista, mutta hän seurasi innoissaan painantaa.

Ryhmän paidan valmistus oli opiskelijoille haasteellista. Tein hyvin paljon valmistelutyötä mm. kuvanmuokkauksessa, jotta saimme heidän piirrosten kädenjäljet siirtymään T-paidan kuvioon. Värien kanssa työskentely oli opiskelijoista erittäin mielenkiintoista ja sain osan myös innostumaan väreistä uudella tavalla.

Minulle oli erittäin hyvä kokemus työskennellä ryhmän kanssa, koska opin ettei tehokkuus ja lopputulos ole pääasia vaan yhteinen tekeminen ja prosesi. Opin selvästi rauhoittamaan omaa tahtiani tämän ryhmän kanssa työskennellessä, tärkeintä heille olivat päivän toistuvat rutiinit.




Valmentava ja kuntouttava koulutus


Pääsin opettamaan Salon seudun ammattiopiston valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen kädentaitokurssille. Kolmen päivän aikana oli tavoitteena suunnitella ja painaa ryhmän oma paita kaikille opiskelijoille. Ryhmän opiskelijat ovat nuoria valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen eri vuosikurssien opiskelijoita, taidot ryhmän oppijoilla on hyvin eritasoiset ja yhdellä opiskelijalla on henkilökohtainen avustaja. Opettajan lisäksi ryhmässä on ohjaaja ja näiden tuntien aikana oli myös kaksi lähihoitajaopiskelijaa työssäoppimassa ryhmässä. Ryhmän 8 opiskelijaa piirsivät omat kuvansa T-paitaan ja he värittivät kartan mieliväreistään..





Jokaisen persoonallisuus näkyi hyvin piirroksissa ja värivalinnoissa..